Uutiset

29.4.2009
TUS: Valta pois presidentiltä
Lue lisää » 8.6.2009
EU-vaalit käyty
Lue lisää » 30.3.2009
Sosialidemokratian tulevaisuus
Lue lisää »

TUS - mikä se on?

Demariopiskelijat on läpikulkujärjestö. Muutaman vuoden opiskelijayhdistyksen aktiivina tai rivijäsenenä olemisen jälkeen hakeudutaan yleensä ns. normaaleihin puolueosastoihin. Pois jättäytyminenkin on ikävä kyllä tavallista. Työelämään siirtyminen on kriittinen vaihe.

Suurimmalle osalle Demariopiskelijat (tutuille SONK) jää elämään vaan muistoissa.

Toisin kuitenkin kävi helsinkiläisille ja Helsinkiin töiden perässä muuttaneille SONK-aktiiveille, jotka halusivat jatkaa porukoissa myös työelämässä.

Oman puolueosaston perustamista alettiin puuhata 1990-luvun alussa. Puuhamiehiä ja- naisia olivat sellaiset SONKin tehtävissä olleet, jotka eläköityivät opiskelijapolitiikasta, mutta jotka eivät tunteneet oloaan kotoisaksi kunnallispolitiikkaan keskittyvissä kaupunginosayhdistyksissä.

Porukka päätti perustaa uusi puolueosasto Helsingin sos.dem piiriin, mutta piiri ei halunnut uusia yhdistyksiä, koska vanhatkin olivat jo nuutuneita. Oman yhdistyksen saaminen hoidettiin herättämällä henkiin kuollut osasto.

Vaihtoehtoina omaksi yhdistykseksi oli monia, mm. Hissialan sos.dem.yhdistys. Parhaiten henkiin herättäjien huumorintajuun sopi kuitenkin ruotsinkielinen Tölö Unga Socialister (TUS), joka oli myös SONKin perusosasto. Alussa osastossa ei tarvinnut olla jäseniä Töölöstä, ei nuoria, ei ruotsinkielisiä eikä sosialistejakaan. Nyt osaston  jäsenistössä on heitä kaikkia, yhdistyksen saavuttaman suuren suosion vuoksi.  

Yhdistyksen jäsenten mielenkiinto kohdistui kansalliseen ja kansainväliseen politiikkaan. Yhdistävä tekijä oli myös Lipposen hallituksessa erityisavustajana toimiminen.

Aatteellisena yhteisenä nimittäjänä TUSsissa oli lipposlainen Eurooppa-suuntautuneisuus, positiivisuus NATO-jäsenyydelle sekä ydinvoimamyönteisyys. Puoluekokouksiin vuosina 1996, 1999 ja 2003 on aina tehty useita aloitteita, joiden tarkoituksena on ollut pitää puolueessa korkeaa profiilia.

TUSsin linja on pitänyt uudellakin vuosituhannella. Tällä hetkellä TUSsissa on 68 jäsentä, joista naisia ja miehiä on lähes saman verran. Merkittävää on, että osaston keski-ikä on merkittävästi puolueen keski-ikää alempi. Ns. rästiläisiä eli puolueen jäsenmaksun maksamatta jättäneitä ei ole lainkaan. Kirjoittamaton jäsenkriteeri on, että jäsenmaksu tarvitsee maksaa, jos mielii yhdistyksen jäsenenä pysyä. Tässäkin TUS poikkeaa monista osastoista, jotka roikottavat rästiläisiä listoillaan vuodesta toiseen.

TUSsin kaikille jäsenille avoin johtokunta kokoontuu about kerran kuukaudessa. Yhteydenpito, kokouskutsut ja keskustelut käydään kaikki sähköpostin välityksellä.

 

Pj. Ulla-Maija Rajakangas